KUPPITAIVAS ON NELOSTIEN NÄHTÄVYYS –
KUPEISTA MEIDÄT TUNNETAAN
Matkalla Lahdesta Heinolaan, Nelostien varrelta, löytyy maukkaasta grilliruoastaan tunnettu Stop`n Go Grilli. Paikka on tunnettu erityisesti myös Kuppitaivaastaan – se ihmetyttää ja ihastuttaa grillin asiakkaita edelleen viikoittain ja kuppeja tullaan katsomaan pitkänkin matkan takaa.

– Meidät tunnetaan maukkaasta grilliruoasta ja tietysti kupeista. Grillin sisällä katossa roikkuu jo liki 700 kanta-asiakkaan nimikkokahvikuppia, Kuppitaivas on koostunut ajan kanssa vuosien saatossa. Idea Kuppitaivaasta lähti grillin perustaneen Veijo Ahon Amerikan reissun tuliaisena. Tien päällä ollessa, ajatus kahvista omasta kupista juotuna, sehän on kuin kotiin tulisi, Stop`n Go grillin nykyinen yrittäjä Martti Mäkelä kertoo Kuppitaivaan tunnelmista.
Amerikan diner -tyylinen Kuppitaivas herättää edelleen viikoittain ihmettelyä asiakkailta. Kyseessä on siis ammattiautoilijoille, rahtareille tarkoitettu palvelu, jossa kupin hintaan kuuluu nimikointi ja oma numero. Kuskin toiveiden mukaan kuppi kuvioidaan ja numeroidaan grillin työntekijöiden toimesta, myöhempää tunnistamista varten. Kuvio keraamiseen kuppiin poltetaan kiinni, jotta se olisi mahdollisimman pitkäikäinen.

Vanhimmat kupit ovatkin jo parikymmentä vuotta vanhoja. Kupit on kiinnitetty kattoon koukuilla vieri viereen ja täyttävät grillin kattoalasta jo noin kolmanneksen. Tullessaan paikan päälle, nimikkokuppi otetaan koukusta ja täytetään kahvilla – kupin ostajalle kahvi siitä on aina ilmaista.
Katossa roikkuu jo liki 700 kanta-asiakkaan nimikkokahvikuppia.

STOP’N GO GRILLIN SUOSION SALAISUUS
Nelostie on tavaraliikenteen kannalta tärkein ja samalla Suomen pisin valtatie. Liikenne tiellä on vilkasta, ja siellä missä liikennettä, on myös nälkäisiä liikkujia. Tämän ajatuksen perustalle Stop`n Go -grilli perustettiin aikoinaan nelostien matkaajien nälkää tyydyttämään. Grilliä viitisen vuotta pyörittänyt Mäkelä tutustui Stop`n Go grillin toimintaan kesätöissä ensimmäisiä kertoja jo 1990-luvulla.
Vuosia vierähti välissä töissä baarin puolella, kunnes eteen tuli mahdollisuus hypätä hyvän maineen saavuttaneen grillin ohjaksiin. – Olin aina halunnut lähteä yrittäjäksi, ja olen viihtynyt, on tämä sen verran värikästä touhua, Mäkelä naurahtaa.
– Grillin suosiosta kertonee omaa lukuaan hyvä sijoittuminen Päijät-Hämeen parhaan Grillikioskin kisassa ja kuppien määrä asemasta ammattiautoilijoidenkin keskuudessa. Pidämme kupeista vihkoa ja tällä hetkellä niihin on jonoa. Kuppitaivaan tila alkaa olla rajallinen, eli aina kun joku vapauttaa kuppinsa saadaan uusillekin tilaa.

ASIAKASKOMMENTTI WAY.FI SIVUSTOLTA:
“Täällä voi tankata kuskin ja kuljetettavat reilulla ja konstailemattomalla grillimätöllä, jollaiselle kunkin tulisi antaa sijaa edes silloin tällöin. Ainahan jos aikaa on, niin voi tutkailla paikan erikoisuutta, Kuppitaivasta. Hyvää vaihtelua moderneille liikenneasemille ja niiden tarjottaville.”

Jos omistat jo nimikoidun kupin voit tällä lomakkeella päivittää tietosi järjestelmäämme.